Uusi Lastensairaala 2017

Lähtökohdat ja tavoitteet

Lastenklinikka Helsingissä oli hajoamassa käsiin. Asiaa oli ihmetelty pitkään, mutta päätöstä uuden sairaalan rakentamiseksi ei oltu saatu tehtyä.

Lopulta joukko yksityishenkilöitä päätti tehdä asialle jotakin. Perustettiin tukiyhdistys, jonka tehtävänä on auttaa rakentamaan uusi, valtakunnallisesti palveleva lastensairaala vuoteen 2017 mennessä. Tavoitteeksi asetettiin kerätä lahjoituksilla 30 miljoonaa euroa uuden lastensairaalan rakentamiseksi.

Myyn työ Lastensairaalan hyväksi palkittiin useaan otteeseen vuonna 2014. Kampanja sai Vuoden paras yhteiskunnallinen kampanja -tunnustuksen MTL Communication Awards ja AdProfit -kilpailuissa.

 

 

Luova ratkaisu ja toteutus

Varainkeruukampanjoita tuntuu leimaavan synkkyys ja lohduttomuus sekä asioiden korjaamattomuus. Tästä trendistä poiketen teimme iloisen ja uskoa luovan kampanjan, jossa korostimme hankkeen konkreettisuutta: rakennamme talon ja se on valmis vuonna 2017.

Käyttöön valjastettiin omat, ansaitut ja kumppaneiden kanavat. Helmikuussa 2013 nykyisessä lastensairaalassa järjestetyllä tilaisuudella saavutimme heti suuren mediahuomion. Hankkeen verkkosivulla ja sosiaalisen median kanavissa vaikutimme syntyneeseen keskusteluun. Yhdistyksen hallitus teki poikkeuksellisen paljon jalkatyötä yrityskohderyhmän tavoittamiseksi.

Kun hankkeen olemassa olon oikeutus oli lunastettu suuren yleisön keskuudessa, aloitimme jatkuvan verkkomarkkinoinnin, printtimainonnan sekä sisältöyhteistyön päämediayhteistyökumppanimme kanssa. Jatkuvan sisältömarkkinoinnin avulla pidimme hankkeen ajankohtaisena.

Megasuosittu Justin Bieber saatiin mukaan hankkeen puolestapuhujaksi keväällä 2013 pop-tähden Suomen konsertin yhteydessä. Perustimme lisäksi aktiivisen blogin, jossa nostettiin esille talkoolaisten tarinoita.

Tulokset

Hanke löysi tiensä suomalaisten sydämiin nopeasti. Pian selvisi, että emme olleet synnyttäneet varainhankintakampanjaa, vaan kansanliikkeen. Jo alle vuodessa saavutimme tuloksen, jota emme edes itse uskaltaneet toivoa: 18.900.000 euroa. Ja vain 1,5 vuotta kampanjan aloituksesta koko 30.000.000 euron keräystavoite oli täynnä.

Ensimmäisen vuoden tavoite (6 milj. €) ylitettiin siis yli kolminkertaisesti ja kokonaistavoite saavutettiin 5 vuoden sijaan 1,5 vuodessa. Ensimmäisen vuoden jälkeen hankkeen tunnettuus oli huikeat 97 prosenttia (tavoite 50 %). Mediaosumia hanke sai 1.439 kappaletta ja noin 85 prosenttia jutuista oli neutraaleja tai positiivisia. Onnistuimme kääntämään yleisen mielipiteen, jonka mukaan tällaiset hankkeet tulisi aina kustantaa verovaroin.

Kampanja toteutettiin yhteistyössä Bob the Robotin kanssa, joka vastasi mainonnan konseptista ja toteutuksesta.