trump-voitti-myos-somessa

Trump voitti myös somessa

09.11.2016

Donald Trump valittiin kohuista huolimatta tänään Yhdysvaltojen uudeksi presidentiksi. Ristiriitaisista ja vastakkaisista näkemyksistään kuuluisaksi tullut yritysjohtaja ja miljardööri oli voittaja myös sosiaalisessa mediassa.

Sosiaalisesta mediasta on nopeasti tulossa ihmisille ensisijainen keino seurata maailman uutisia. Aikaisemmin tänä vuonna tehty tutkimus osoittikin, että melkein puolet yhdysvaltalaisista kääntyi somen puoleen hankkiakseen tietoa presidentinvaaleista. Ei olekaan siis yllättävää, että tämän vuoden vaaleja on kutsuttu sosiaalisen median vaaleiksi.

 

Vaikka Trumpista ja Clintonista tuli puolueidensa viralliset ehdokkaat samalla viikolla, oli Trump jo oletettu ehdokas paljon aikaisemmin. Kiinteistömoguli saikin toukokuusta asti etumatkaa sosiaalisessa mediassa kampanjoimiseen, sillä Clinton kamppaili silloin vielä Bernie Sandersin kanssa demokraattipuolueen ehdokkuudesta. 

Kun Hillary Clinton julistettiin puolueen viralliseksi ehdokkaaksi, alkoi verinen kilpailu vaalien voittamisesta sosiaalisen median eri kanavissa. Molemmat ehdokkaat tajusivat somen tärkeyden, ja sen, että tykkäykset ja jaot voisivat muuttua ääniksi vaaleissa.

Trumpin äärimmäinen sisältö on auttanut häntä pysymään edellä suosiossa sosiaalisessa mediassa. Hän kirjoittaa isoilla kirjaimilla, käyttää huutomerkkejä ja iskulauseita vahvistaakseen viestejään. Se vetosikin moneen, jotka haluavat vahvaa johtajaa, joka sanoo mitä he haluavat kuulla. Oli se sitten faktaa tai fiktiota. Taistelussa sosiaalisen median tantereilla Hillaryn positiiviset viestit eivät toimineet yhtä hyvin, kuin Trumpin voimakkaat alarmismit.

 

Molemmilla kandidaateilla oli henkilökuntaa auttamassa kampanjoissa sosiaalisen median eri kanavissa, mutta Trumpin tiimi onnistui hyväksikäyttämään paremmin esimerkiksi sitouttamista ja tavoittavuutta, joka edesauttoi kiinteistömogulin suosiota sosiaalisessa mediassa.

Crowbabblen tekemästä analyysistä (alla oleva kuva) näkyy selvä ero siinä, miten Trump oli onnistunut ylivoimaisesti paremmin sitouttamisessa sosiaalisessa mediassa, kuin Clinton.

 

Trumpilla on Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa yhteensä 29,5 miljoonaa seuraajaa ja Clintonilla 22,5 miljoonaa. Jos yhdysvaltalaiset olisivat äänestäneet vaaleissa seuraamalla suosikkiaan sosiaalisessa mediassa, olisi Trump noussut presidentiksi myös tällä tavalla.

Tämän vuoden presidentinvaalit ovat aivan viimeistään osoittaneet, kuinka suuri rooli sosiaalisella medialla on tulevaisuutemme muotoutumisessa. Jos vaalit tai niiden tulos ovat ahdistaneet sinua, suosittelemme siihen parannukseksi tätä.

Kuvalähteet:
Future of Business and Tech
Social Media Explorer
Facebook

– Tanja –