hakukoneoptimoinnista-mita-toimistosi-ei-sinulle-kertonut

Hakukoneoptimoinnista – mitä toimistosi ei sinulle kertonut

Muistan hyvin ne ajat, jolloin yritykset huomasivat ensi kerran Googlen tuomat mahdollisuudet liiketoiminnan ja myynnin kasvattamiseksi. Sen myötä myös Googlen palveluita myyviä yrityksiä nousi kuin sieniä sateella. Myös minä olin Powerpoint-presentaatiot ja loputon jargoni aseinani valistamassa markkinointipäättäjiä kuin entisajan ristiretkeläinen.

Googleen panostaminen itse asiassa tuotti valtaosalle asiakkaistani suorastaan loistavia tuloksia ja minulle tukun jatkosopimuksia. Olimme löytäneet yhteisen viisasten kiven, täydellisen rahantekokoneen. Elämä oli helppoa, kunnes yhtäkkiä kaikki muuttui.

Hakukonejätti ei enää taipunutkaan mallimme mukaan. Vanhat temput eivät enää toimineet. Jos oli suuri työ pitää sijoittuminen Googlen hakutuloksissa ennallaan, niiden parantaminen oli vielä vaikeampaa. Mitäs nyt keksitään?

Oivalsimme, että tie Googlen sydämeen käy sisällön kautta. Vastaus oli yllättävän yksikertainen ja jopa helpohkosti toteutettavissa. Tarvitsee vain tuottaa sisältöä. Paljon sisältöä. Ihan sama kuka sitä tuotti, minne sitä tehtiin tai mitä loppuasiakas siitä ajatteli, content is king – ja sillä siisti!

Olimme jälleen löytäneet totuuden, tien paratiisiin. Kone jatkoi voittoisaa kulkuaan. Mutta vain pienen hetken, kunnes kaikki muuttui taas.

Ihmiset hyödyntävät hakukoneita nykyään taitavammin kuin me markkinointi-ihmiset käsitämmekään. He vertailevat, hakevat suosituksia, kartoittavat riskejä, etsivät vahvistusta ostopäätökselleen ja niin edelleen.

Tämän prosessin ymmärtäminen ja kyky vaikuttaa siihen on ehkä kriittisin tekijä markkinoinnin onnistumiselle. Väitän, että sellainen ostoprosessi, jossa hakukoneella ei ole minkäänlaista roolia, on tänä päivänä keräilyharvinaisuus.

Miten siis voimme hallita hakukoneita vuonna 2015?

Vanhat niksit eivät toki ole poistuneet mihinkään. Sivustojen pitää edelleen olla teknisesti ”viritettyjä” hakukoneita varten, ja laadukkaita linkkejä pitää edelleen haalia. Suurin muutos on tapahtunut sisällössä. Sitä pitää olla paljon, ja sen pitää olla ennen kaikkea laadukasta. Jos loppukäyttäjät eivät sisällöstäsi innostu, eivät todennäköisesti innostu hakukoneetkaan. Sisällön tulee puhutella ihmistä – ei hakukonetta.

Eli eiköhän unohdeta hakukoneet vähäksi aikaa ja keskitytä toisiimme? Kerrotaan tarinoita, käydään dialogia, viihdytään, opitaan ja sivistytään. Eikö hyvä ja relevantti sisältö ollutkin se asia, minkä takia Googlekin alun perin luotiin?

– Antti –