• Asiakas

    Suomen Pipliaseura

  • Projekti

    Viestinnän kumppanuus, Tunnettuuskampanja lukutaitotyöstä

  • Palvelut

    Strateginen viestintä, sisältömarkkinointi, sosiaalinen media

Lukutaidolla käyntiin hyvän kierre

Pipliaseura työskentelee ihmisarvon puolesta. Sen perustehtävä on kääntää Raamattua eri kielille, ja ensimmäisen käännöksen yhteydessä luodaan usein myös kirjakieli.  Myös lukutaitotyö on osa sen toimintaa.

Myy on toiminut Suomen Pipliaseuran viestinnän kumppanina vuodesta 2014 saakka. Olemme yhteistyössä esimerkiksi määrittäneet Pipliaseuran identiteettiä ja viestejä, etsineet uusia lahjoittajia ja toteuttaneet digikampanjoita.

Olennaisena osana yhteistyötä toteutamme vuosittain kansainvälistä lukutaitotyötä tukevan kampanjan Agricolan päivän yhteydessä.

Yhteistyömme tuloksena Agricolakin on muuten saanut ansaitsemansa nimikkoleivoksen.

Lukutaito-ohjelma 20 000 afrikkalaiselle naiselle

Suomen Pipliaseuran Agricola-kampanjan tavoitteena on käynnistää hyvän kierre lukutaitotyön avulla. Tavoitteena on, että tulevina vuosina 20 000 Afrikan naista saa lukutaidon – lukutaidosta kun hyötyy yksilön lisäksi koko yhteisö.

Vuoden 2018 kampanjaan valittiin digivetoinen lähestymistapa. Kampanjan tueksi toteutettiin uusi, moderni landing page, jossa julkaistiin muun muassa suomalaisten näyttelijöiden haastatteluja lukutaidon merkityksestä. Laajemmista sisällöistä luotiin sosiaaliseen mediaan ja DOOH-mainontaan sopivia mikrosisältöjä, joilla ohjattiin kuluttajia kohti lahjoittamista.

Kampanjan sisältöjä jaeltiin sosiaalisen median kanavien kautta. Lisäksi hyödynsimme natiivimainontaa ja digitaalista ulkomainontaa.

PR-työ tukee kokonaisuutta

Jo vuonna 2014 ideoitu Agricola-leivos sai jälleen vuonna 2018 huomiota, kun ansaitun medianäkyvyyden kruunasi leivoksen näkyminen MTV3:n Huomenta Suomen Agricolan päivän lähetyksessä.

Kampanjaan yhdistettiin myös yhteiskunnallisen vaikuttamisen aspekti; herättelimme poliitikkoja maailmalla yhä vallitsevaan lukutaidottomuuteen, kun jaoimme Agricola-leivoksia Eduskuntatalon kahvilassa.

Agricola-leivosta tarjoilevia kahviloita oli mukana kampanjassa ennätysmäärä, ja leivos löytyikin yli 25 kahvilasta 12 eri kaupungissa ympäri Suomea.

Viestinnällinen haaste on tavoittaa uusia ryhmiä kotimaassa siten, että kansainvälisen lukutaitotyön merkitys avautuu suomalaisten arjessa.

Terhi Huovari, Viestintäjohtaja, Suomen Pipliaseura

Digivetoinen lähestymistapa varmisti sisältöjen laajan kattavuuden kustannustehokkaasti. Omien sosiaalisen median kanavien kautta kampanjasivun kävijöistä hankittiin 37% ja natiivimainonnalla 28%.

  • 0
    k
    näyttökertaa diginäytöissä

    Digitaalinen ulkomainonta ohjasi kampanjasivulle ja näyttökertoja kertyi 750 000

  • 0
    k
    tavoitettua henkilöä natiivimainonnalla

    Natiivimainonta takasi kustannustehokkaan sisältöjen jakelun, ja tavoitti 450 000 henkilöä

  • 0
    %
    tavoitetut käyttäjät

    Omissa sosiaalisen median kanavissa tavoitettujen käyttäjien määrä kasvoi kampanjan aikana 164%

Myysletter

Pysy mukana viestinnän vinkeissä.

Subscribe

  • Subscribe to Myysletter, our newsletter (in Finnish)
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
figure

Heitä viestiä!

Palaamme 2 päivän sisällä asiaan.

Get in touch

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
person

“Teemme viestintää fiksusti, laadukkaasti ja ketterästi.”